Julkkiset ja koirat

Monilla julkkiksilla on ollut tapana esitellä koiriaan kulkemalla niiden kanssa niin kaupungilla kuin tuomalla ne erilaisiin tilaisuuksiinkin. Näistä julkkiksista kuuluisin on luonnollisesti Paris Hilton, jonka chihuahua Tinkerbell kuului osana Parisin lookiin kuin lookiin.

chihuahua

Tinkerbell nähtiin kauniisiin ja tyttömäisiin asuihin pukeutuneena Hiltonin rinnalla niin punaisella matolla kuin manikyyristä poistumassa. Vuonna 2015 Hilton kuitenkin kertoi sydämensä särkyneen, kun Tinkerbell koira menehtyi 14 vuoden iässä. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun Hiltonin käsivarrella kiikkui uusi pikkuruinen chihuahua. Tällä kertaa kyseessä oli poikakoira, joka nimettiin Disney elokuvan mukaan Peter Paniksi. Siitä lähtien Peter Pan on tehnyt kaikkea, mitä Tinkerbell sitä ennemmin. Eroavaisuus on vain se, että poikakoirana Peter Pan puetaan poikamaisiin asusteisiin mutta tyylistä ei edelleenkään tingittä.

Hollywoodin kuuluisin koirarakas perhe taas on takuulla Osbournet. Laulajalegenda Ozzyn ja hänen vaimonsa Sharonin sekä lapsiensa Kellyn ja Jackin perheestä ei koiria puutu. Osbournet tulivat tutuksi koiraihmisinä jo 2000-luvun alun sarjasta The Osbournes. Vielä tänäkin päivänä Ozzy Osbourne bongataan ulkoiluttamasta jotakin perheen koirista tai Sharon Osbourne kantamassa pientä sylikoiraa käsivarsillaan.

Koirainnostus on jatkunut myös Kellyn ja Jackin omissa perheissä, joissa niissäkin koiria riittää. Suomessakin on toki julkkiksia, jotka ovat koiraihmisiä, mutta Suomessa koiria ei tuoda edustustilaisuuksiin Hollywoodin malliin. Vaikka monet tykkäävät esitellä lemmikkejään lehtien sivuilla, onkin hienoa huomata, kuinka monet julkkikset oikeasti haluavat pitää huolta lemmikeistään ja olla ylpeitä niistä.